Haastattelu: Riitta Nykänen
Saimme ilmaisutaidon tunnilla tehtäväksemme tehdä blogihaastattelun jostakin Pieksämäkeläisestä henkilöstä, joka työskentelee viihdealalla. Meidän ryhmämme teki haastattelun sähköpostin välityksellä Eeva-lehden päätoimittajasta Riitta Nykäsestä. Tässä haastattelu kokonaisuudessaan:

-Minne lähdit opiskelemaan peruskoulun jälkeen?

Siilin koulusta siirryin Pieksämäen lukioon. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1981.

-Mitä muistoja sinulle on jäänyt päällimmäisinä Pieksämäeltä?

Pidän edelleen Pieksämäkeä kotikaupunkinani ja sinne liittyy monia hauskoja muistoja kouluajoilta. Muutin sieltä pois vuonna 1983. Olin lukion jälkeen töissä Pieksämäen Lehdessä, josta sain toimitusharjoittelijan paikan. Siellä opetettiin kädestä pitäen, millaista toimittajan työ on. Opin myös valokuvauksen aakkoset. Olen edelleen kiitollinen silloiselle päätoimittaja Ilkka Sepälle, joka rohkeni ottaa minut töihin. Pieksämäen Lehti voitti 80-luvulla useita parhaan paikallislehden palkintoja. Lehti oli laadukas ja työkaverit ammattitaitoisia. Opin noina vuosina paljon toimittajan työstä ja tulin entistä vakuuttuneemmaksi, että toimittajan työ on toiveammattini.

-Mikä oli lempikouluaineesi ja käytkö vielä usein Pieksämäellä?

Pidin koulussa etenkin äidinkielestä ja historiasta. Käyn Pieksämäellä melko usein edelleen, sillä perheellämme on siellä kesämökki. Myös hyviä ystäviä asuu edelleen Pieksämäellä.

-Oletko pitänyt yhteyttä vanhoihin koulukavereihisi?

Kyllä olen. Kaksi läheisintä ystävääni ovat vanhoja koulukavereitani Siilin koulun ajoilta.

-Mitä harrastit Pieksämäellä? Harrastitko vapaa-ajallasi kirjallisuutta?

Luin paljon kouluaikana. Olin kirjastoauton vakioasiakas ja kävin lainaamassa kirjoja joka viikko.

-Opiskelitko Meriluodon-vai Siilin koulussa? Kävitkö lukion täällä ja kävitkö lukiota?

Kävin Siilin koulua ja siirryin sitten Pieksämäelle lukioon.

-Oliko sinulle aina selvää, että päädyt toimittajaksi/lehteen töihin vai oliko sinulla pienempänä jokin muu toiveammatti?

Toimittajan työstä aloin haaveilla lukioaikana. Pidin ainekirjoituksesta ja kirjoittamisesta ylipäätään, ajattelin, että kirjoittaminen voisi olla minun juttuni. Isosiskoni rohkaisi minua lopulta soittamaan Pieksämäen Lehteen ja monien harjoitustöiden jälkeen sain kuin sainkin harjoittelijan paikan. Olin Pieksämäen Lehdessä kaksi vuotta töissä, sitten siirryin Nastola-lehteen lähelle Lahtea vuodeksi ja sen jälkeen aloitin yhteiskuntatieteiden opinnot Joensuun Yliopistossa. Yliopistosta pääsin kesätoimittajaksi Seura-lehteen. Sittemmin olen kirjoittanut juttuja mm. Annaan, Ilta-Sanomiin, Trendiin ja Apuun.

-Mikä sai sinut siirtymään Apu-lehden toimituspäälliköstä Eeva-lehden päätoimittajaksi?

Eeva on mielestä paras ja laadukkain naistenlehti, vaikka itse sanonkin. Pidin Eevan vahvoista ja syvällisistä henkilöhaastatteluista. Kun paikka Eevassa aukeni, koin tilaisuuteni tulleen. Eeva ja Apu ovat A-lehtien konsernia, joten siirtyminen talon sisällä ei ollut lopulta suuri kynnys. Työ on tosin erilaista.

-Mikä on tärkein asia, minkä olet oppinut toimittajan työstä?

Tämä on vaikea kysymys. Toimittajan työ on hyvin vastuullista työtä. Asioihin on paneuduttava perusteellisesti, on tiedettävä taustat, otettava selvää faktoista ja pyrittävä hyvään journalistiseen työtapaan. Toimittajan on pysyttävä totuudessa. Päätoimittajana vastaan siitä, että se, mitä kirjoitetaan on totta ja että haastattelut tehdään hyvässä yhteistyössä haastateltavan kanssa.

-Oliko sinulle aina selvää, että päädyt toimittajaksi/lehteen töihin vai oliko sinulla pienempänä jokin muu toiveammatti?

Joskus haaveilin opettajan työstä, mutta oltuani kouluavustajana ylioppilasvuoteni jälkeen, huomasin, ettei se sopisi minulle. Olisin opettajana aivan liian kärsimätön.

-Miten tärkeää työsi on sinulle?

Työ on tärkeää, mutta niin on perhekin. Minulla on kaksi tytärtä ja aviomies, jotka menevät kyllä työn ohitse. Pidän tiiviisti yhteyttä myös sisariini ja ystäviini. Pidän työstäni, enkä osaa kuvitella tekeväni mitään muuta kuin toimittajan työtä jatkossakaan.

-Kuka on ollut lempi haastateltavasi ja miksi?

Varsinaista lempihaastateltavaa en osaa nimetä. Olen haastatellut satoja ihmisiä, joista valtaosa on jollain tavoin julkisuuden henkilöitä.

-Millainen on normaali työpäiväsi?

Hyvin vaihteleva. Minulla on usein palavereja esim. lehden myynnin tai markkinoinnin kanssa, tapaamisia erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Käyn infoissa, minua kutsutaan erilaisiin tilaisuuksiin kuulemaan esim. uutuustuotteista, tulevista tapahtumista ym. Toimituksen kanssa pidämme ideapalavereita tulevista juttuaiheista. Suunnittelemme esim. parhaillaan uusia juttusarjoja tulevalle vuodelle. Mietimme mikä olisi teemana tulevassa ruokajuttusarjassamme, millaisia kotijuttuja haluaisimme, millaisia matkajuttuja teemme jne.

Suunnittelen lehden sisällön yhdessä toimituksen kanssa. Päätän kansiaiheista, teen kansitekstit ja pohdin kuvituksia värimaailmoja kuhunkin lehteen yhdessä AD:n kanssa. (Art Director on lehden kuvituksesta vastaava henkilö, jonka vastuulle kuuluu lehden visuaalinen ilme eli ulkoasu). Vastaan myös lehden taloudesta ja budjetin teosta.

Pidän siitä, että työpäivät ovat vaihtelevia. Joskus ne ovat myös melko kiireisiä ja hyvin usein tarjolla olisi erilaisia iltatilaisuuksia, mutta kaikkiin en ehdi mukaan. Perheenkin kanssa on oltava omaa aikaa.

-Kuinka kauan yhden lehtinumeron tekeminen yleensä kestää?

Eeva ilmestyy kerran kuukaudessa, joten sen tekemiseen menee suurin piirtein kuukausi. Nyt lokakuun puolen välin paikkeilla suunnittelemme jo esim. joulunumeroa ja tammikuun numeroa. Eevan kaltainen henkilöjuttuihin painottuva lehti on siinä mielessä erilainen lehti, että usein haastateltavien kanssa joudutaan keskustelemaan esim. vuosi ennen kuin jutun tekeminen lopulta onnistuu. Ihmiset puhuvat Eevalle henkilökohtaisista, usein hieman aroista asioistaan, joten sellaisten haastattelujen saaminen on erittäin haasteellista.

-Mitä sinulle kuuluu? Voisitko kertoa hieman tulevaisuuden suunnitelmistasi?

Juuri nyt kuuluu oikein hyvää, vaikka inhoankin syksyä ja etenkin marraskuuta, pimeyttä, tuulta ja sadetta. Onneksi on olemassa kynttilät ja takkatuli, jotka sentään vähän lohduttavat ankeassa säässä. Tulevaisuudesta on vaikea sanoa oikeastaan mitään. Toivon, että voisin olla Eevan päätoimittajana vielä monta vuotta.

Tekijät:Heidi, Anni, Tiina, Nea

Haastattelu : Minna Suuronen

Haastattelimme yhdeksännen luokan ilmaisutaidon ryhmän kanssa Siilin koulussa opiskelleita tunnettuja henkilöitä. Me, eli Enni, Vilma ja Essi saimme haastateltavaksemme Minna Suurosen, tunnetun suomalaisen näyttelijän.
Ensin suoritimme hieman salapoliisityötä, kun etsimme tavan tavoittaa Minnan. Löysimme sitten sähköpostiosoitteen ja onneksemme Minna vastasikin meille ja lupasi vastailla muutamaan kysymykseen.

Minkälainen oli Siilin koulu sinun aikanasi ?
-Oikein mukava koulu, ei liian suuri, opettajat ja oppilaat tunsivat toisensa. Rehtorina oli silloin Jouko Konttinen.

Miten innostuit näyttelemisestä?
-Koulun silloinen äidinkielenopettaja Valma Suuronen (ei sukua) harjotutti kevätjuhla näytelmää, jossa olin mukana. Jotenkin siitä syttyi kipinä, ja näyttämö tuntui kiinnostavalta paikalta.

Mukavinta näyttelemäänsä roolia hänellä ei kuulemma ole. Jokainen päällä oleva rooli on se tärkein, ja kun se on tehty, tulee uusia, Minna kertoo.
Onko sinulla nyt jokin näytelmäprojekti työn alla ?
-Tällä hetkellä näyttelen Helsinkiläisessä Ryhmäteatterissa, Don Quijote nimisessä näytelmässä.

Ilmaistutaitoa ei Siilin koululla ollut Minnan aikana, mutta opettaja Valma Suuronen piti näytelmäkerhoa. Ylioppilaaksi Minna kirjoitti vuonna -87 Pieksämäen lukiossa.
Lempiruoakseen hän kertoi kaalilaatikon.

Onko sinulla lemmikkieläimiä ?
- Asumme maalla Vihdissä, joten talosta löytyy 2 hiirikissaa, Tassu ja Keppi.

Minnan voi bongata myös televisiosta, Klikkaa mua -sarjasta.

Eva Wahlström Zest-vieraana

Astumme liikuntasaliin. Oppilaat tungeksivat ovesta kärsimättömästi sisään ja osa istuu jo riviin asetetuilla tuoleilla. Yleisön edessä seisoo tummahiuksinen ja pirteän oloinen nainen, Eva Wahlström. Oppilaat hiljentyvät ja Eva tervehtii rennosti kaikkia.
Ensiksi hän näyttää meille Zestin nettisivut ja kertoo mikä on sen tarkoitus. Zest kiertää kouluja ja kertoo oman lahjakkuuden löytämisestä ja elämäntaidoista. Zestissä on mukana monia julkisuuden henkilöitä, kuten mm. Pamela Tola, Jani Toivola, Tommy Lindgren, Veikka Gustafson ja Eva itse. Kun Evaa kysyttiin ensimmäistä kertaa mukaan, hän kieltäytyi, mutta lähti lopulta mukaan.
Eva syntyi ruotsinkieliseen kotiin Loviisaan ja kävi ruotsinkielisen koulun. Hän syntyi perheeseensä ikään kuin prinsessaksi, koska kaksi vanhempaa lasta olivat poikia. Veljet olisivat halunneet pikkuveljen ja täten kasvattivat Evan ”pojaksi”. Siksi Eva on kestävä ja sisukas. Hän oli hyvin rakastettu lapsi ja sen vuoksi hänellä on hyvä itsetunto. Eva heijastaa meille kuvan, jossa näyttää kansainvälistä käsimerkkiä ja tämä kuvaa kuulemma hänen luonnettaan. Yleisöstä kuuluu naurua.

Toiset löytävät lahjakkuutensa koulun kautta, toiset harrastuksista tai jostain muualta. Vaikka Eva olikin hyvä koulussa, hän ei löytänyt lahjakkuuttaan koulun kautta vaan nyrkkeilystä. Ensin hän ei niinkään välittänyt urheilusta, mutta 15-vuotiaana hän tapasi pojan ja lähti tämän mukaan kuntonyrkkeilytreeneihin. Eva vietti paljon aikaa salilla ja innostui nyrkkeilystä. Hän aloitti itsekin kuntonyrkkeilyn, mutta siirtyi kilpailuryhmään puolen vuoden harrastamisen jälkeen. Hän sai urheilusta hyvän olon ja alkoi myös lenkkeillä.
Ensimmäisissä treeneissä hän sai nyrkin suoraan nenäänsä ja vannoi ettei koskaan mene takaisin, mutta oli kuitenkin heti seuraavissa treeneissä paikalla. Evan harjoittelu meni välillä hieman yli ja ystävät ja muut asiat jäivät vähemmälle. Kaikkien juhlienkin aikana hän vain treenasi ja treenasi. Hänen motokseen muodostui ”Jokainen harjoitus, jonka jätät tekemättä, on lahja vastustajalle”.
Eva meni urheiluopistoon ja opiskeli liikunnanohjaajaksi. Hän pääsi myös naisten maajoukkueeseen ja joutui maksamaan itse matkansa maajoukkueen huonon rahatilanteen vuoksi. Hän kyseli sponsorifirmoilta raha-avustusta ja otti ammattikorkeasta opintolainan. Hän pääsi palkinnoille ensimmäisenä suomalaisena 20 vuoteen. Vuonna 2001 hän voitti mm. pronssia ja vuosina 2004 ja 2005 hopeaa EM-kisoista. Hän on myös kymmenkertainen Suomen mestari ja nelinkertainen Pohjoismaiden mestari. Menestyksen myötä Eva sai julkisuutta ja sponsorifirmat alkoivat kiinnostua hänestä. Hän lopetti työnsä liikunnanohjaajana ja siirtyi täysipäiväiseksi nyrkkeilijäksi.
Vuonna 2006 hän lähti Intiaan MM-kisoihin ja näki siellä paljon köyhiä ja kurjuutta. Paikan päällä hän sairastui, mutta tauti meni ohi. Palatessaan Suomeen hänen jalkojaan ja selkäänsä alkoi särkeä omituisesti. Säryn vuoksi hän jätti ensin välistä arkipäiväisiä asioita, kuten pyykinpesun, mutta vähän ajan päästä myös kyykky- ja hyppytreenit. Eräissä kisoissa säryt olivat jo niin kovat, että häneltä lähti yhtäkkiä voimat jaloista. Hän lyyhistyi areenalle ja hänet vietiin sairaalaan. Syyksi paljastui salmonellan jälkitauti ja hänen jalkansa olivat voimattomat puoli vuotta. Tauti vaikuttaa Evan elämään edelleenkin. Hän ei pysty seisomaan pitkiä aikoja ja juoksee edelleenkin vain vedessä. Kokemus opetti hänelle nöyryyttä ja hän tajusi kuinka oli jättänyt kaikki ystävät ja perheen taka-alalle. Hän alkoi miettiä perheen perustamista ja nykyään hän on avoliitossa ja hänellä on 2-vuotias Leon-poika.
  Evan Zest-vierailun lopussa osa oppilaista kysyy häneltä nimikirjoitusta ja yhteiskuvaa. Haimme itsekin nimmarit ja kysyimme hänen tulevaisuudensuunnitelmistaan. Hän haluaisi päästä pitkälle nyrkkeilyssä ja harrastaa enemmän taideaineita.
Tärkeintä on uskoa itseensä, kokeilla erilaisia asioita ja löytää se oma juttu.

Metsävisa 2011

Metsävisa täyttää tänä vuonna 30 vuotta, joten vuosi 2011 on Metsävisan juhlavuosi.

Metsävisa on Suomen Metsäyhdistyksen ja Biologian ja maantieteen opettajien liiton järjestämä valtakunnallinen metsätietokilpailu.

Tänä vuonna Siilin koulun parhaiten sijoittui Kaisa Ilmoniemi 9B luokalta. Hän oli myöskin maakunnan paras ja tänä keväänä häntä odottaa loppukilpailu Rovaniemellä. Kaisa on kolmas Siilin koulusta loppukilpailuun päässyt oppilas viimeisen 20 vuoden aikana.

Kaisa kertoi harjoitelleensa visaa edeltävänä iltana katsomalla edellisten vuosien kysymyksiä ja selailemalla kahdeksannen luokan biologian ja maantiedon vihkoja. Vaikka kysymykset olivat hänen mielestään vaikeita, visa meni silti mainiosti.

Haastattelimme biologian ja maantiedon lehtori Hannele Heikasta.

Metsävisa on avoinna perusopetuksen vuosiluokkien 7.-9. oppilaille. Miksi Siilin koulun vain yhdeksäsluokkalaiset ottivat osaa visaan?

-Yksinkertaisesti seitsemäsluokkalaisille ei ole opetettu ja kahdeksasluokkalaisillekin vain osa visassa tarvittavista tiedoista, kertoo Hannele. Hänen mukaansa Siilin koulun tämän vuoden taso on ollut sama kuin aikaisempinakin vuosina.

Visaan osallistuu Siililtä noin. 30 oppilasta joka vuosi. Visa kiinnostaa niin tyttöjä kuin poikiakin. Ei tarvitse välttämättä olla hyvä koulussa, että pärjäisi hyvin. Visassa voi menestyä myös mikäli on muuten tekemisissä metsän ja metsäteollisuuden parissa, Hannele sanoo.

Siilin koulun karsinnoissa Kaisa Ilmoniemi tuli ensimmäiseksi pistein 56/67p.

Kaisan jälkeen toiseksi sijoittui Ville Karjalainen pistein 54/67p.

Kolmanneksi sijoittui Mikko Riipinen pistein 53,5/67p.

Toivotamme Kaisalle tsemppiä loppukilpailuun !

Nou-hätä

Siilin koulusta on tänäkin vuonna osallistunut Nou-hätä alkukarsintoihin joukkue jokaiselta kahdeksasluokalta. Yksi joukkue pääsi aluekisoihin Mikkeliin 14.4.2011.
Viime vuoden joukkue Siilin koululta pärjäsi aluekisoissa hyvin ja onnistui voittamaan Etelä-Savon mestaruuden.

Nou-hätä on pelastustaitokilpailu, johon voi osallistua 8.luokkalaiset kolmen hengen joukkueina tavoitellen voittoa sekä erilaisia palkintoja. Alkukarsintojen voittajat pääsevät aluekilpailuhin, joista parhaat jatkavat valtakunnalliseen loppukilpailuun. Tämän vuoden palkintoina on jaossa Globe Hopen tuotteita ja iPodeja. Loppukilpailun voittajajoukkue saa koulun käyttöön 2000 euron turvallisuuspalkinnon, jonka myöntää Tapiola.

Saa nähdä kuinka tämän vuoden joukkue pärjää!