keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Metsävisa 2011


Metsävisa täyttää tänä vuonna 30 vuotta, joten vuosi 2011 on Metsävisan juhlavuosi.

Metsävisa on Suomen Metsäyhdistyksen ja Biologian ja maantieteen opettajien liiton järjestämä valtakunnallinen metsätietokilpailu.

Tänä vuonna Siilin koulun parhaiten sijoittui Kaisa Ilmoniemi 9B luokalta. Hän oli myöskin maakunnan paras ja tänä keväänä häntä odottaa loppukilpailu Rovaniemellä. Kaisa on kolmas Siilin koulusta loppukilpailuun päässyt oppilas viimeisen 20 vuoden aikana.

Kaisa kertoi harjoitelleensa visaa edeltävänä iltana katsomalla edellisten vuosien kysymyksiä ja selailemalla kahdeksannen luokan biologian ja maantiedon vihkoja. Vaikka kysymykset olivat hänen mielestään vaikeita, visa meni silti mainiosti.

Haastattelimme biologian ja maantiedon lehtori Hannele Heikasta.

Metsävisa on avoinna perusopetuksen vuosiluokkien 7.-9. oppilaille. Miksi Siilin koulun vain yhdeksäsluokkalaiset ottivat osaa visaan?

-Yksinkertaisesti seitsemäsluokkalaisille ei ole opetettu ja kahdeksasluokkalaisillekin vain osa visassa tarvittavista tiedoista, kertoo Hannele. Hänen mukaansa Siilin koulun tämän vuoden taso on ollut sama kuin aikaisempinakin vuosina.

Visaan osallistuu Siililtä noin. 30 oppilasta joka vuosi. Visa kiinnostaa niin tyttöjä kuin poikiakin. Ei tarvitse välttämättä olla hyvä koulussa, että pärjäisi hyvin. Visassa voi menestyä myös mikäli on muuten tekemisissä metsän ja metsäteollisuuden parissa, Hannele sanoo.

Siilin koulun karsinnoissa Kaisa Ilmoniemi tuli ensimmäiseksi pistein 56/67p.

Kaisan jälkeen toiseksi sijoittui Ville Karjalainen pistein 54/67p.

Kolmanneksi sijoittui Mikko Riipinen pistein 53,5/67p.

Toivotamme Kaisalle tsemppiä loppukilpailuun !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti